ioni.org
Pekka Makkonen · valokuvaaja, lehtori, taiteen tohtori
Blind Man's Z00
    

Blind Man's Z00
on henkilökohtainen blogini, jossa käsittelen itselleni merkityksellisiä asioita. Kirjoitusten julkaisuväli voi vaihdella muutamista tunneista kuukausiin. Kirjoitusten kommentointiin toivon asiallista käytöstä ja lämpimiä sävyjä. Kommentteja voidaan moderoida jälkikäteen.

To tweet or not to tweet

Maanantai 02. helmikuuta 2015

To tweet or not to tweet

Sosiaalinen media on avain verkkosaavutettavuuteen. Siksi tämäkin blogiteksti leviää sekä Facebookiin että Twitteriin. Ilman sosiaalista mediaa näitä kirjoituksia lataisi maksimissaan kaksi henkilöä. Joskus testaan sivuja kahdelta eri koneelta.

Sain aamulla Twitterin viikottaisen raportin eniten aktiivisuutta herättäneistä tviiteistäni. Viime viikollahan avasin tämän blogin, ja laitoin jokaisesta päivityksestä tiedon sekä Facebookiin että Twitteriin. Aktiivisin tviitti oli saanut neljä klikkausta. Toinen kaksi ja kolmas yhden. Kuitenkin blogikirjoituksia on ladattu jopa yli sata kertaa, vähimpiäkin kymmenittäin.

Tästä voin kehittää päätelmän, että Facebook on tuonut sata lukijaa, Twitter neljä ja muutama on sitten tullut muuten vain. Joka tapauksessa – Facebook tavoittaa ainakin näin alkuvaiheessa monikymmenkertaiesti.

EI ole ensimmäinen kerta, kun mietin Twitterin käyttöä. Ilmeisesti pitäisi olla oikea twitter-aktiivi, jotta sillä saavuttaisi vastakaikua. Mutta kun mietin itseäni, niin: muistanko tai tiedänkö, mitä ystäväni tviittasivat viime viikolla? Vaikka heillä olisi ollut yhtä tärkeää asiaa kuin minulla uuden blogini markkinoinnissa, olenko rekisteröinyt heidän lurituksensa. No enpä – paitsi Suonnan, koska hän tuli juuri viikonloppuna seuraajakseni.

Tviitit katoavat. Tai eiväthän ne katoa, ne ovat kelattavissa kuukausien ja vuosien takaa. Kuten Jari Sarasvuon tölväisyt keskusteluohjelmasta.

Jokaiselle on kanavansa – siksi tämäkin blogiteksti lähtee sekä omaan blogiinsa että Facebookiin ja sine Twitteriinkin. Sillä minulla on missio: saavuttaa sadan seuraajan joukko.

     
Kirjoitus näytetty 597 kertaa

Kommentit

Ei kommentteja

Jätä kommentti

Kommentti
Nimi tai nimimerkki
Blogitekstin otsikon ensimmäinen sana